Kalataloustuet

kalasatama

Tukimuodon esittely

Kalatalousryhmätoiminta 

Kalatalous


Uutisia

Itämeren kalastusmahdollisuudet vuodelle 2012 neuvoston päätettävänä

Helsinki 18.10.2011

Maatalous- ja kalastusneuvoston on määrä päästä poliittiseen yhteisymmärrykseen ehdotuksesta, joka koskee Itämeren kalastusmahdollisuuksia vuodelle 2012.
Lue lisää>>>

Toimintaryhmät

Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry ja Länsi-Saimaan Kehittämisyhdistys ry

Etelä- ja Pohjois-Savon ja Etelä- ja Pohjois-Karjalan Leader-ryhmien yhteinen kalatalouden kehittämisohjelma “Jottei pudottais venneestä” on saanut rahoituksen Euroopan kalatalousrahastosta EKTR:sta. Ohjelmaa toteutetaan Leader-toimintatapaa soveltaen vuosina 2008-2013.

Kehittämisen painopisteitä ovat kalastusmatkailu, verkostoituminen, imagon kohottaminen ja toimijoiden osaamisen lisääminen.

Kahittämisyhdistys Sepra ry

Kehittämisyhdistys Sepra ry toimii tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa sekä linkkinä viranomaisiin päin. Leader-toiminnan lisäksi Sepra on mukana alueen kehittämisessä esim. ESKO-kala­talousohjelman kautta sekä osallistumalla muista lähteistä rahoitettujen hankkeiden toimin­taan. Myös kansainväliset hankkeet ja etenkin Viro-yhteistyö ovat tärkeä osa työtämme.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta tuetaan sen tavoitteita toteuttavien, maaseudun yritystoimintaa monipuolistavien yritysten perustamista, kehittämistä ja laajentamista. Avustusta on mahdollista saada investointeihin, yritysten kehittämiseen ja ensimmäisten vieraiden työntekijöiden palkkakustannuksiin.

Lue lisää >

 

Tuen hakeminen

Lomakkeet